Kaukaharjukeskus



Kaukaharjussa ketterästi
Yhteisötaide, Luova toiminta
   Kaukaharjussa on ketterästi kehitetty tapoja tuoda taidetoimintaa ja kulttuuria taloon.
Monelle asukkaalle viikottaiset kuvataidetuokiot ja yhteislauluhetket ovat odotettujatapahtumia. Päiväkeskus asiakkaat ja talon ulkopuolelta tulevat vakituiset kävijät myös nauttivat viikottaisista laulutuokioista.



Sosiaalisen osallistumisen ja elämän laadun vahvistaminen

Syksyllä 2017 kuvataideryhmässä on maalattu ja piirretty mm. Suomi 100v. aiheisia maalauksia joissa aiheina mm. Lotta-asu ja erilaiset kansanpuvut. Vuoden loppu huipentui robottikokeiluun, jossa asiakas pääsi näkemään Wapriikin näyttelyn kokonaisuudessaan robotin lähettämän kuvan välityksellä. Näyttelykokemus oli sykähdyttävä asiakkaalle, joka ei enää ikänsä ja kuntonsa puolesta jaksa lähteä kaupungin keskustaan näyttelyvierailulle itse.




Asiakkaan arvostava kohtaaminen: ryhmien asiakkailla on jatkuvasti mahdollisuus vaikuttaa toiminnan sisältöön. Esimerkiksi ryhmäkodissa on keskitytty yhteislauluun, koska se on ollut erityisen toivottua toimintaa. Ryhmäkodissa on ollut myös mahdollisuus henkilökohtaiseen taidehetkeen omassa huoneessa kun asiakas ei ole voinut liikkua olohuoneeseen.
Asiakkaat piirsivät talvilauluvihkoihin lumihiutaleita. Itse koristeltu vihko on innostava juttu yhteislauluhetkessä.


Omaisilla on mahdollisuus osallistua aktiivisesti päiväkeskuksen ja yhteisötaiteen toimintaan monella tapa

·       Yhtisötaiteen toiminta saanut kiitosta asiakkaita. Maalaaminen on kuvataideryhmän osallistujien uusi aktiivinen harrastus. Moni talon asukas ja lähialueen asukas on kiitellyt lauluhetkiä joissa pääsee laulamaan yhdessä tuttuja lauluja vuosien varsilta. 

Taidetoiminnasta ollaan erittäin kiinnostuneita. Mm. eri alojen opiskelijat ovat tutustuneet Kaukaharjun toimintaan. 


·        Ryhmien toiminnan sisältöjen suunnittelua ja kehittämistä:

Talon somistusta ja sesonkia on mietitty yhdessä henkilökunnan kanssa ja mm. päiväkeskuksen luovaharjoittelija on aktiivisesti somistanut tiloja yhdessä asiakkaiden kanssa. Yhteislauluvihkojen sisältöä kehitetään toiveet huomioiden. 

Ryhmäkodin asukkaat pääsivät yhteisötaidehetkessä tunnustelemaan ja katselemaan vanhoja tuttuja tarve-esineitä. Iloisesti muisteltiin esineitä ja niihin liittyviä tarinoita. 

·      
Itsenäisyyspäivän alla maalattiin mm. yhteisteos joutsenista.


- Kaukaharju on ketterä luovatalo -






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti